Afstor tähän mennessä

Elokuu 2019:

Afstorin edustaja Ari Piispanen Sambiassa esittelemässä uutta innovaatiota, Solar Cooker aurinkokeitintä, jolla saadaan vähennettyä puun ja hiilenpolttoa Afrikassa. Tavoitteena kestävä metsänhoito ja mahdollisuus puhtaaseen uusiutuvaan energiaan. Uusi Solar Cooker esillä myös paikallisissa uutisissa Sambiassa.

Lokakuu 2019:

Jälleen Sambiassa esittelemässä prototyyppiä Solar Cookerista paikallisessa kylässä.

Marraskuu 2019:

Allekirjoittamassa huolto- jakelu ja koulutussopimusta Zambiassa. Solar Cookerin esittelyä paikallisella maaseudulla ja kuuntelemassa paikallisten mielipiteitä ja huolia asuinympäristöstään. Kun kaikki puut poltetaan alueelta, siirrytään eläimien lannan polttamiseen. Tällöin loput ravinteet katoavat maaperästä ja asukkaiden on muutettava muualle.

Paikallisten lasten esittämä näytelmä koulusta:


-Opettaja huomaa, että kaikki eivät ole tulleet kouluun ja erityisesti tyttöjä puuttuu
-Yksi tyttö sanoo, että äiti on kipeä ja hänen täytyi mennä keräämään polttopuut ja siksi hän oli myöhässä.
-Opettaja huomaa, että lisää tyttöjä puuttuu.
-Toinen tyttö: hän oli myöhässä koska hänen piti hakea puuhiiltä ruoanlaittoa varten.
– Poika: äitiä puri käärme puunhakureissulla ja hänen piti mennä keräämään puita äidin sijasta.

Lapset ovat myöhässä eivätkä ole tehneet läksyjänsä, koska heillä menee aikaa puun keräämiseen ja veden hakuun.

-Poika: hänellä on läksyt tekemättä, koska hänen piti mennä koulun jälkeen keräämään polttopuita.
-Tyttö kertoo, että hän on väsynyt ja nukahtelee tunnilla, koska kuu on ainoa valo läksyjen tekemiseen ja edellisenä iltana kuu oli tullut näkyviin vasta hyvin myöhällä.
-Opettaja kysyy tytöltä, miksi tämä on väsynyt. Tyttö sanoo, että hän on aivan uupunut koska hän joutuu keräämään polttopuita ja hakemaan vettä.
-Poika sanoo, ettei ole tehnyt läksyjä, koska ei ole valoja ja valoisan aikaan täytyy kerätä polttopuita

Näistä syistä lapset ja erityisesti tytöt ovat paljon poissa koulusta ja myöhässä. Heillä menee aikaa puunhakuun ja vedenhakuun.

Tammikuu 2020:

Ari jälleen Sambiassa uuden Solar Cooker mallin kanssa. Keittimestä on myös paikalliseen katukeittiöön.

Helmikuu 2020:

Ari uudelleen matkalla kohti Sambiaa ja sen jälkeen kohti Brysseliä.

Zambia: Turvallisesti perillä 32 tunnin jälkeen, matkalla pieniä muutoksia suunnitelmiin paikallisten kapinallisten takia.

Brysseli: Afstorin konseptin esittelyä Lappeenranta Green Deal seminaarissa Euroopan parlamentissa.

Maaliskuu 2020:

Uusia Solar Cookkereita asennettu Sambiaan. Keittimet toimivat ja puun poltto vähenee.